Oton touhuja

TOKO-koe lähestyy uhkaavasti, koskahan alan jännittää jo unissanikin? Edelleen vaan jaksan ihmetellä tätä omaa asennevammaa, että miten niin pienestä asiasta saa paisuteltua niin ison ja pelottavan asian? Suurempi todennäköisyys lienee, että kaikki menee ihan hyvin. Ja jos ei mene, niin so what, yrittämään pääsee aina uudestaan!

Tällä viikolla veivailtiin hallissa noutoa. En ollut ajatellut, että kuinka pitkä matka se vaadittu 10 metriä on ja töksäytin kapulan siihen just ja just. Otto tarvitsi tuplakäskyn lähteäkseen, sitten meinasi tarjota selvästikin kapulaa liikkurille ja lopulta päätyi istumaan vinoon. Ei ihan siis putkeen.

Seuraavalla kiekalla heitin kauemmas, heti parempi, sillä sitten koirakin ehtii zoomailla paremmin sopivan luovutuspaikan. Tällä kertaa nytkähti liikkurin "käskystä", mutta malttoi silti odottaa minun käskyn, nouti kivasti ja palautti kivasti. Eli jos siis saisi kokeessa tällaisen nro 2 noudon, ei nro 1 noutoa.

Noutoa treenaillaan edelleen, ja suun kiinnipysymistä luovutuksessa koitetaan vahvistella ja palkkailla seuraavaksi sillä, että heti kun koira tulee eteen, niin liikutaan vähän. Se nimittäin pitää liikkeessä kapulan tosi nätisti, ja vielä hetken luovutuksessa. Mutta yhtään jos joutuu odottamaan, niin suu aukeaa ja kapula valahtaa takahampaiden väliin ja pahimmassa tapauksessa pyörittely alkaa. Eilen illalla kotona treenatessa meinasi myös vähän keulia, eikä käskyä olisi maltettu odottaa, mutta muuten ihan jees.

Ikuisesti hankalan luoksetulon stopin liikkeenä päätin jo suosiolla jättää vähemmälle treenille ja keskittyä muihin liikkeisiin. Suorasta luoksetulosta saa kuitenkin puolet pojoista. Koitettiin kuitenkin nyt ihan kisaliikkeenomaisena, ja meni aika pitkälle niin kuin luulinkin. Käskyn kuultuaan se jatkoi matkaa ja pysähtyi pari metriä ennen minua. Eli ei ollenkaan "jarrut pohjaan" meiningillä. Tätä sitten hinkkailtiin pallolla, mutta ei se vaan ala pelittää. Uudeksi salaiseksi aseeksi otettiin kosketusalusta, jota ei siis oo Odelle edes opetettu. Vähän aikaa naksuttelin hallin laidalla kosketuksesta, ja uskomattoman nopeasti otus tajusi, että alustaa räppäämällä saa lihapullaa. Pari kertaa koitettiin tätä luoksetuloliikkeen yhteydessä (tai oikeastaan paikaltaan vapautuksesta), ja tällä hetkellä se lähinnä kiersi alustaa. Johtuu tietysti siitä, että ollaan aiemmin tehty stoppeja namilautasella, jolloin se ei nimenomaan saanut kaartaa suoraan lautaselle. Luonnollisesti siis tää oli sille uusi malli toimia. Mutta ehkä jatketaan nyt sitten näillä.

Jostain lehdestä (olisko ollut Canis?) taisin lukea myös jonkinalaisesta alustasta (en edes muista oliko se matala matto vai joku step-laudan tyylinen viritelmä), joten käytettiin mm. stoppien opettamiseen. Sinällään ihan järkevää, koska koiralla on kiire laudalle (eli ei ala hidastella luoksetulossa odottaessaan pysähdyskäskyä) ja toisaalta pysähtyy varmasti oikeaan kohtaan, kun tarkoitus on että koira pysähtyy jalat laudalle. Sitä en sitten tiedä, että miten toimii, kun lautaa ei enää olekaan.

Piilopaikallaolo meni taas oikein mallikkaasti.

Ai juu, ja sitä seisomisen vahvistamista palautellaan taas mieliin hihnasta vedolla. Eli koira seis-käskyn alle, sitten hihnalla vetoa ja kun vastustaa (eli pysyy siinä seis-käskyssään), niin vapautus ja palkka.

Pitkästä aikaa päästiin tänään hakutreeneihin. Lunta alkaa olla metsässä sen verran paljon, että ajattelin suosiolla siirtyä ilmaisujen vahvistustreeneihin etsinnän sijaan. Otettiin siis ihan pihamaalla ilmaisuja neljä kappaletta niin, että maalimies menee vähän matkan päähän, koira perään ja sen jälkeen kunnon ilmaisut. Ekalla maalimiehellä en mennyt ollenkaan koiran luokse, vaan vapautin sen suoraan kauempaa namipalkalle. Kolmella muulla maalimiehellä menin koiran luokse seisoskelemaan, ennen kuin vapautin.

Ekalla kerralla teki sen, mitä ajattelinkin sen tekevän, eli kävi kusaisemassa lähipuskaan ennen ilmaisun aloittamista. Muissa ei ongelmaa, eikä juurikaan häiriintynyt minun läsnäolosta. Päinvastoin, mielestäni se saa tukea siitä, että olen lähellä ja vahvistaa haukkuaan.

Jatkossa siis lisää ilmaisutreenejä, umppareita ehdottomasti mukaan. Lisäksi voisi koittaa sitä lelupalkkaa välillä. Ja jokusen kerran voisi koittaa hallintaan ottoa, vaikken usko siinä sen kummempaa ongelmaa olevankaan. Haukkusarjojen pituutta voisi myös kasvattaa. Tänään oltiin arviolta 20-30 haukun sarjoissa.

Tullessa käytiin ottamassa vielä omat tottikset matkan varrella. Nouto meni kivasti, hyvä paluuvauhti ja luovutus nätisti. Edelleen tuppaan huutamaan sen ”hyvän” heti paluumatkan alkuun, kun jotenkin epäilen, että ilman sitä se jää huhhailemaan matkalle. Tähän jatkoneuvoksi, että vaihtelee ”hyvän” paikkaa, ja pian toivottavasti pääsen siitä eroon, ettei Otto ala odottaa sitä hyvä-sanaa kuuluvaksi osana palautusta. Muuten otettiin nopeat kaukot, pysyi hyvin aloillaan ja teki Otoksi nopeat asennonvaihdot. Lisäksi jäävistä maahan + seiso. Otolla on tapana ottaa vielä useampi askel seis-käskyn jälkeen, ja tätä petrattiin tiistain hallitreeneissä ”paiskaamalla” pallo käskyn kanssa samanaikaisesti Oton etujalkojen luokse, josta se sai suoraan käydä palloon kiinni. Kerta tai kaksi taidettiin tehdä näin, ja johan alkoi stopit nopeutua. Tein tänään saman kerran, ja mielestäni ero aiempaan pysähdysnopeuteen oli huima, vaikka siis en enää palloa viskannutkaan. Välillä se voi olla näin pienestä kiinni. Loppuun vielä eteenmeno pallolle & leikkiä.

Tiistain hallitreeneissä tehtiin muuten eka pitkä paikallaolo piilossa siten, että ympärillä oli rivissä muitakin koiria. Ja ilman namilautasta nenän edessä. Otto makasi tosi terävänä, mutta rauhallisessa mielentilassa koko ajan. Huojennus! Ja ylipäätään vire oli kiva koko treenien ajan. Hyppy sujui tällä kertaa ihan sääntökirjan mukaan. Seuraamisessa meinasi vähän keulia, mutta tätä korjailtiin vasemman kautta täyskäännöksillä. Ja pientä ääntelyä on havaittavissa vireen noustessa, joten tätä seuraillaan.

Tänään vapaapäivän kunniaksi lähdetiin koko porukka riehumaan pellolle. Sää oli mitä mahtavin, -10 celsiusta, ei tuulta, aurinko paistoi. Jos aina olisi sää tällainen, niin minähän tykkäisin talvesta! Otto silminnähden nauttii siitä, kun saa touhuta lumessa, juosta, sukeltaa, snorklata, kieriä...

Pellolla juoksentelun lisäksi olemme pyrkineet tokottelemaan joka päivä ainakin jonkinverran. Ja syytä onkin, nimittäin muutaman viikon päästä on tarkoitus lähteä metsästämään yhtä alle kirjatuista tavoitteista, sitä avoimenluokan ykköstä. Päivästä vähän riippuu, että kuinka mallikkaasti sujuu, mutta taas tämän illan jälkeen jäi sellainen fiilis, että kyllä tuo turaparta jotain on oppinut!

Seuraavien parin viikon aikana keskitytään varmaan oikean fiiliksen luomiseen. Ihmettelin itsekseni jonkin verran, että mistä johtuu, että kun treenaillaan itsekseen, missä paikassa hyvänsä, niin O on aika kivassa vireessä. Ja hallilla taas keskittyy ihan muuhun kuin pitäisi ja välillä tuntuu ihan tuskaiselta, kun se on niin vetelä. Tätä tuumattiin myös "valmentajan" kanssa, ja todettiin, että treenit lienee syytä viedä siellä läpi riittävällä temmolla, ettei Otolle jää aikaa huuhailla omiaan. Ja niin viimeksi teimme, napakat parin askeleen seuraamiset & pallopalkat aluksi, liikkeiden välillä ja lopuksi. Ja itse liikkeissä herkkupalkka, otettiin nouto ja hyppy. Ja se toimi, otus oli hyvässä vireessä, mikä toisaalta johti vähän siihen, että seuruut keuli, mutta myös itse hullusti palkkasin eteenpäin. Mutta pääasia, että vire oli hyvä, ja liikkeetkin meni kivasti.

Oikean vireen lisäksi vahvistellaan noudon ripeää palautusta ja luovutusta suorassa. Lisäksi voisin koittaa valmentajan neuvoja, että pidän patukan edessä suunnilleen siinä holilla, mihin kohtaa se kapulan kanssa tulee. Jospa sillä saataisiin estettyä kapulan luiskataminen takahampaiden väliin, joka tapahtuu vasta siinä luovutusvaiheessa. Tätä ei ookaan muistettu koittaa.

Lisäksi kaukojen hinkkausta. Viime aikoina vire / pompahteluongelma on ollut vähäisempi, mutta tää vaatii toistoja ja toistoja, että Otolle varmasti muodostuu oikea kuva oikeanlaisesta tekniikasta. Myöskin pitemmältä matkalta.

Luoksetulon stoppia en meinannut hinkata. Seis-käskyn (jonka vaihdoin topin tilalle) sen tuntuisi osaavan, kun pysäyttelen sitä. Mutta luoksetuloon meinasin yhdistää sen vasta kokeessa, katsotaan kuinka käy. Tää on kuitenkin ollut se takkuisin juttu, ja jos saan muut pelittämään, niin oon tyytyväinen. Jatketaan siis vaan niitä seis-harjoitteita muuten.

Muuten jatketaan vaan jo osatun ylläpitämistä liikkeestä maahanmenon ja seisomisen, hypyn ja paikallaolojen osalta. Ne tuntuisi olevan ymmärrettynä kummallakin osapuolella, joten hinkutellaan sitten niistä pieniä osioita vielä, perusasentoon siirtymisiä ja sen sellaista.

Tänään se tuli tännekin, talvi. Aamulla oli vielä hämärää, kun herättiin ja ensimmäisenä silmiin osui ikkunan läpi katsoessa hiljalleen leijuvat lumihiutaleet. En ole juuri ollenkaan talvi-ihmisiä, mutta jotain taikaa siinä oli, kun katseli hiutaleita ja ulkona kasvavia lumikinoksia. Mutta tämä riittäisikin sitten minulle, ei enempää lunta eikä varsinkaan pakkasta! Ja kevätkin voisi tulla aika pian.

Päivällä käytiin kunnon metsälenkki umpimetsässä. Yhden hyvän asian keksin talvessa ja lumessa, nimittäin sen että umpimetsään voi huoletta lähteä lenkkeilemään. Suuri pelkoni nimittäin on, että en osaa metsästä pois ja sen vuoksi umpimetsälenkkeilyt tuppaa olemaan aika lyhyitä. Mutta näin talvella löytää takuuvarmasti alkupisteeseen seuraamalla jälkiä!

Muutama kuvakin tuli ikuistettua tuosta kuuraparrasta, se nauttii lumesta täysin siemauksin. Ja kohta pääsevät isännän kanssa kaivamaan sukset naftaliinista ja jatkamaan sitäkin harrastusta.

Vuosi alkaa olla yhtä päivää valmis laitettavaksi pakettiin ja tässä vaiheessa voi miettiä, että mitä kuluneeseen vuoteen on mahtunut. Kaiken kaikkiaan vuosi oli hyvä, alkuvuodesta työt sotkivat vähän treenailuja, eikä kai kaikkia tavoitteitakaan saavutettu, mutta tästä on ainakin hyvä jatkaa eteenpäin. Eli leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä!

Ennen tämän vuoden tavoitteiden saavuttamisen tarkastelua ja uusien tavoitteiden asettamista katsaus vuoden viimeiseen kuukauteen Ontsukan kannalta katsottuna. Me kaksijalkaiset lomailimme Kuuban auringon alla joulukuussa, jolloin Otto-poika sai olla isäntänä talossa kera palvelijoidensa. Niinhän siinä kävi kuten nuorison kanssa yleensä, että heti kun huoltajan valvova silmä välttää, niin johan on pojat kokeilemassa kiellettyjä juttuja.

Onneksi taisi jäädä yhteen kokeilukertaan tämä pahe!

Kartsallekin Ode oli päässyt, mutta lähinnä hän oli keskittynyt näyteikkunoiden vahtaamiseen, eikä ollut ymmärtänyt muiden ison maailman houkutusten perään.

Joulun aikaan oli jo kotiväki kasassa ja pyhien kohokohdat lienee ikuistettuna näissä kuvissa. "Kkkinkkkuaaa!!" 

Pukin pikkuapulainen kera lahjojensa. Takaoikealla näkyy joulun suosikkilelut: Puhvalo ja Ruma Kaveri (Ode sanoo että kiitti vaan systeri ja Mureena lahjasta!). Herkkujättiluu lienee jossain paremmassa tallessa.

Mutta sitten muutama sana niistä tavoitteista, joita ei kaikkia ihan saavutettu vuonna 2011:

• TOKO-kisat olisi kiva käydä korkkaamassa ja ALO 1 hakemassa - DONE, ykköstulos saatiin
• BH hyväksytysti - mamma jänisti, eikä uskaltanut ilmoittautua
• Muutama näyttely ja jos sieltä vaikka toisen sertin voisi käydä nappaamassa - 2 näyttelyä EH:lla, eli ei serttejä tänä vuonna
• Ehkä loppuvuodesta, jos kehitys jatkuu tämänmoisena, luonnetesti/MH olisi mielenkiintoista käydä kokeilemassa - DONE, LT 167 pistettä ja laukausvarma
• Yleistä käyttäytymistä ja hallittavuutta lisää - ei suurta edistystä, vaikka se ihan kiva piski onkin, ja rauhoittunutkin vähän vuodentakaisesta 
• Hakutreenit jatkukoon, kisoihin ei varmaan vielä edes syksyllä uskalleta haaveilla - treeneissä on käyty, tosin aika epäsäännöllisesti
• Esineruutua, tarkkuutta ja muuta mukavaa kesän tullen - Esineruutuja on tehty, ja edistyttykin
• Ja sokerina pohjalla, jos emäntä suinkaan viitsii aktivoitua, niin niitä jälkiä voisi metsikköön käydä polkemassa - Ei emäntä viitsinyt aktivoitua

Vuoden 2012 tavoitteet puolestaan voisivat olla tällaiset:

• Tottikset, hakutreenit ja esineruudut jatkukoon
• TOKOssa starttaus avoimessa luokassa ja AVO1-tulos
• BH hyväksytysti
• Syksyllä hakukisoissa starttaus ja tulos mielellään HK1-koularilla varustettuna
• Ainakin kerran näyttelyyn voisi ilmoittaa, tulos olkoon mitä on
• Jos aikaa, intoa ja mahdollisuuksia tulee vastaan, niin lisää paimennusta, vepeilyn ja agilityn koittamista ja muuta hauskaa

Nyt on aika siirtyä ottamaan uutta vuotta vastaan. Onneksi Oton kanssa ei tarvitse hermoilla rakettien ja muun paukkeen kanssa, kun se ei juuri korviaan moiselle lotkauta! Palataan takaisin asioiden äärelle ensi vuonna!

Eilen oli tämän vuoden mahdollisesti viimeinen meidän hallitokoilukerta tältä vuodelta. Ensi viikolla on tiedossa sukunimen vaihtumista ja kaukomaille lähtö. Takaisin palatessa alkaa melkein jo joulu kolkutella ovelle, ja viralliset treenailut jatkunevat ensi vuoden puolella. Otto saa omat henkilökohtaiset hoitajat paikalle, ja se ottaa varmasti ilon irti siitä, että saa maata yön poskiposkea vasten sängyssä ja nauttia extra-herkkutarjoilusta.

Eilen halusin koittaa ensimmäistä kertaa hyppynoutoa ihan oikeana liikkeenä. Viime viikolla pompittiin metristä hyppyestettä kapula suussa yli ilman sen kummempia luovutuksia tai odotuksia. Niinpä siis viriteltiin toko-este vähän matalammalle ja lähdettiin testailemaan miten Oton suu pannaan. Vaadin odottamaan vierellä (herkku oli tosin auttamassa kädessä) ja vasta käskystä esteen yli, kapulaan kiinni, hyppy takaisin ja luovutus. Ekalla kiekalla lähdin itse peruttamaan taaksepäin luovutuksessa - ei hyvä. Toisella kerralla täysin päinvastainen pönötys ilman mitään apuja - koira jäi hieman kauas luovutusasentoon, istui kyllä hienosti suorassa. Kolmannessa kerralla hyvä suoritus, olin paikallani, mutta ohjasin käsillä hyvään luovutusasentoon - nappisuoritus! Meni tosi kivasti, ei yrittänytkään kiertää estettä, otti kapulan hyvin ja luovutti ilman kapulan pyörittämistä suussa! Tuo hyppynouto voi muuten edistää muutenkin noutoa, sillä koira keskittyy hyppäämiseen ja tulee aika automaattisesti oikeaan luovutuskohtaan suoraan. Hieno koira!

Lisäksi otettiin parit kaukokäskyt, ei takapuoli heilahdellut yhtään, joten etiäpäin ollaan menty! Lisäksi yksi normiluoksetulo loppuasennolla ja lelupalkalla. Hieno! Tuli kovaa, hidasti just ennen pysädystä ja oli suorassa + oikeassa kohdassa edessä istuessaan. Paikallamakuuta otettiin yksin siten, että kävin piilossa kahteen otteeseen, ehkä 30s kummallakin. Hyvin pysyi ja oli tarkkaavainen, mutta rauhallinen.

Jotta ei menisi aivan kehumiseksi, niin loppuun otettiin muutamat kiekat kahden lautasen luoksetulopysäytyksiä. Joo, ja ei ihan mennyt kuin oppikirjassa. Ekoilla kerroilla ennakoi pahasti ja kaarsi jo valmiiksi lautaselle. Sitten otettiin useampi setti niin, että palkka tuli minulta. Ei mitään superlaukkaa, mutta laukkaa kuitenkin ja Otto luopui lautasesta. Sitten taas yksi stoppi väliin, ehkä jonkinlainen. Jatkoläksyksi siis paljon enemmän niitä, että täytyy vaan juosta lautasen ohi, vaikka sillä on makupala. Ja palkka tulee multa. Ja satunnaisesti väliin stoppeja. Lisäksi uutta "seis"-käskyä vahvistetaan siten, että vedetään hihnasta ja koiran pitää pysyä tassuillaan sekä siten, että houkuttelen liikkumaan, mutta sehän ei ole sallittua, kun "seis" on päällä. Huoh! Koskahan pääsen kirjoittamaan, että tämä onnistuu? Otamme tavoitteeksi vuoden 2012.

Viime viikko meni meillä aivan hihnalenkkeillessä, kun isäntä oli reissussa ja minua ei oikein metsänsiimekseen pimeällä saa, saati juoksulenkille. Viikonloppuna Otto sai sitten purettua vähän kasaantuneita energioita, kun treeneissä käytiin molempina päivinä. Lisäksi isäntä+koira -parivaljakko tekivät pitkät juoksulenkit. Onni on oma juoksukaveri, niin ajattelee varmaan Otto!

Lauantain hakutreenit olivat tosi onnistuneet. Vedettiin alla olevanlainen rata läpi.

Kaksi ensimmäistä olivat heiluvia/kaatuvia maalimiehiä eteenpäin työskentelyn petraamiseksi. Kumpikaan ei mennyt ihan oppikirjan mukaan, jonkinasteista pyörimistä suoran piston päässä, ennen kuin lähti etenemään sivurajaa pitkin eteenpäin. Kummallakin kuitenkin löydöt ja hyvää työskentelyä. Haukkuja noin 15.

Kolmas maalimies valmiina äänellä varustettuna, jotta vahvistetaan jälleen suoraa pistoa, meni syvälle ja löysi heti. Haukkuja 15 ja sen jälkeen palkka. Hain Oton maalimieheltä. Neljäs maalimies valmiina, hyvin löytyi, haukkuja 15 ja hain Oton maalimieheltä. Viides oli peräänjuoksu, ei ilmaisuja ja palkkana lelu. Treenit meni tosi hyvin, koira teki hyvä työtä eikä suurempaa puuttumisen aihetta mihinkään ilmennyt. Näistä tulee niin hyvälle mielelle!

Seuraavaksi pitää ottaa työnalle ilmaisut tehokkaammin. Ollaan näillä vähillä treenikerroilla keskitytty aika täysin pisto- ja etsintätyöskentelyyn ja ilmaisut ovat olleet lyhkäiset. Talvikaudella, kun lumi alkaa haitata metsätreenejä (koskahan sitä lunta oikeasti mahtaa tulla?), aletaan treenata umppari-ilmaisut kuntoon sekä ylipäätään ilmaisun kesto ja sitä, että menen itse perille asti ottamaan koiran hallintaan ennen palkkaamista. Siinähän sitä on taas uutta pähkäiltävää!

Toko- ja tottispäivityksistä lyhyesti sen verran, että tämän viikon uudet kujeet ovat olleet:

• Ekaa kertaa elämässään Otto suoritti A-esteen ja metrisen hyppyesteen kapulan kanssa! Ei ongelmaa kummassakaan. Super super super! Kapulana tosin kevyempi versio, mutta kapula kun kapula!
• Eteenmenossa vein kerralla kaksi lelua kentän laitaan. Otto oli vähän hölmistynyt toisella lähetyksellä, että johan hän kerran kävi sieltä hakemassa palkkansa. Otin uuden valmistelevan osuuden ja lähetin, ekat 10 metriä meni vähän hölköti hölkkää, mutta sitten sillä syttyi lamppu, että siellä saattaa olla toinen lelu. Ja siellähän se oli. Ihan hyvä tsekki, että ei se vielä ihan ymmärrä mitä ”eteen” käsky tarkoittaa, mutta näitä vaan lisää.
• TOKOn luoksetulon stoppeja on treenattu nyt kahdella alustalla, joilla on namit. Koiraa juoksutetaan lautasten ohi, stopataan ja se saa hakea palkan lautaselta. Tämä saattaisi toimia, kun ne yhtään liikkeenomaisesti suoritetut saavat aikaan vaan vaan vauhdin himmaamista turhaan. Toinen juttu oli, että päätin vaihtaa myös käskyä, eli nykyään ”seis”, jos se jotenkin kuuluisi paremmin. Ja arvatkaa vaan muistanko tätä ja huutelen totuttuun tapaan ”top”...
• Kapulan tuomista ollaan otettu enemmän vauhtileikkinä, oon taas palannut palkkailemaan vaihtelevasti jalkojen välistä niin, että Otto saa pudottaa kapulan. Ja sitten välillä ottanutkin eteenistumaan. Ehkä pientä kehitystä on tapahtunut ja paluuvauhtiin on tullut lisää edes pikkaisen voimaa. Ei siis meille sopinut ne yritelmät, että koira istumaan, kapula meidän välille ja siitä luovutus, hidastaa liikaa tekemisen meininkiä ja menee jotenkin epävarman näköiseksi touhuksi. Eli vauhtia on tullut vähän lisää ja mikä kivointa, jo useammin kapula pysyy nätisti suussa luovutuksessa, eikä läheskään niin usein esiinny kapulan pyöritystä takahampaissa.

Viime lauantaina pääsimme koittamaan jotain, mitä emme koskaan ennen olleet tehneet - paimentamaan lampaita. Edesmenneen Muska-briardin kanssa käytiin ottamassa jonkinlaista tuntumaa paimennustouhuihin, mutta Oton lähin lammaskontakti on tähän mennessä ollut lampaantalja, kuollut sellainen siis.

Oton kasvattaja oli koonnut kasvattamiaan ja omistamiaan karkkari-holskuja Somerolle paimennuspäivän merkeissä, onneksi mekin mahduimme mukaan. Kysyntää olisi ollut enemmän kuin vapaita koirapaikkoja. Kymmenen karkkarin voimin testattiin taipumuksia ja mielenkiintoista olikin nähdä erilaisia reagointeja, ketä vähän jänskätti, kuka oli liikenteessä ajatuksella "mitä kauempana lampaista sitä parempi", kuka syttyi lampaisiin ja kuka mieltyi lampaanpapanoihin.

Itsellä ei ollut tietenkään minkäänlaista ennakko-oletusta, kun ei Otto ole koskaan lampaita nähnytkään. Vähän kyllä kylmä hiki nousi otsalle, kun pihalla ekaa vuoroamme odottaessa Otto nosti hännän kohti taivasta ja alkoi haukkui piha-aitauksessa olevia pörröturkkeja. Niinpä ajattelin, että voipi olla raisua menoa navetassa... Harjoitukset toteutettiin siten, että navetassa oli isohko tila aidattuna ja aidan sisällä lampaita jokunen kappale. Koira tuodaan ensin hihanssa kehiin, että nähdään miten se reagoi, onko lampaanviulut mielessä vai enempi ystävällismielinen kohtaaminen. Harjoituskierroksia oli kolme.

Ekalla kiekalla siis saavuimme Oton kanssa lauman luo, ja Otto suhtautui uusiin ystäviinsä oikein nätisti. Samantien se kiinnostui näistä kaiffareista ja kiinnostus säilyi koko ajan. Odea ei lämpimät "salmiakkipallot" sen pahemmin kuin yleisökään kiinnostanut, focus oli selvästi koko ajan lampaissa. Aika pian Otto laskettiin irti ja niinpä lähdettiin harjoittelemaan kuljettelua. Minä siis lauman toisella puolella ja Otto lauman takana, sauvalla ohjailtiin, ettei koira päässyt kiertämään lauman etupuolelle joltain kummalta sivulta ja toisaalta, että koira piti koko lauman kasassa.

Keskimmäinen harjoituskerta oli ehkä näin maallikosta paras. Ekalla kierroksella kumpikin haki vielä sitä, että mitä ollaan tekemässä ja vikalla kierroksella Otto alkoi mielestäni olla vähän röyhkeä. Jos lammas ei liikkunut sen mielestän riittävän ripeästi (tai siis mistäs minä tiedän, että mitä se Otto ajatteli), se saattoi vähän röyhkeästi käydä liian liikellä lammasta rohisemassa. Intoa ja vauhtia riitti, ja jonkinlainen luontainen ajatuskin Otolla tuntui olevan, että mitä pörröjen kanssa tehdään.

Toisaalta oli hauska seurata, että ei ne lampaatkaan aina Ottoa ihan tosissaan ottaneet. Aitauksen toisessa päässä oli ilmeisen herkullinen heinäkasa, johon lampaat tykkäsivät jäädä syömään, eikä Oton painostus silloin riittänyt saamaan laumaa liikkeelle. Sain ohjeeksi, että käsken Oton vaikka haukkua. Senhän Otto osaa, joten se löi maahan ja alkoi haukkua paukuttaa kuin hakutreeneissä konsanaan. Lampaatkin käyttäytyivät oikein mallikkaan maalimiehen tavoin, olivat vaan paikallaan ja märehtivät. Ei siis Oton auktoriteetti siinä tilanteessa riittänyt ja piti ohjaajan vähän avittaa laumaa liikenteeseen. Sitten taas mentiin!

Päivästä jäi tosi hyvä fiilis ja ainakin omasta mielestäni Otto löysi itsestään sisäisen lampurin, oman lajinsa. Voi hitsi kun olisi kiva päästä harrastamaan tätä lisääkin. Eihän tuonne Somerolle mahdoton matka ole, mutta ehkä säännöllinen harrastaminen jää haaveeksi. Kiva ja uusi kokemus kaikenkaikkiaan, mukava tavata tuttuja ja ruoka oli hyvää, mitäpä muuta sitä vapaapäivältä voi toivoa!

Viime viikko meni lähes kokonaan lakkoillessa, ja joka päivä oli tarkoitus piipahtaa blogissa kirjoittamassa viimeisimmät, mutta enpä vaan saanut aikaiseksi. Päivät hurahtivat ohitse kuin varkain ja vaikka aikaa oli ruhtinaallisesti, niin treenirintama jäi laihemmanlaiseksi kuin olin ajatellut. Nykyään illan pimeneminen latistaa tunnelmaa lähteä treenamaan ulos, joten jonkinverran ollaan temppuiltu ihan sisällä kotioloissa. Jonkin verran myös ulkona. Sen verran viime viikolla mietiskelin, että miksi tulee otettua epäonnistumisista niin suuret pultit ja ärsytykset, kun vastaavasti onnistumisen tunteet jäävät usein sen jalkoihin, että mikä olisi voinut mennä vielä paremmin ja mikä nyt ei ainakaan onnistu. Pessimisti ei pety kai sitten! Tästä ajatuksesta johtuen ajattelinkin kirjata niitä asioita, jotka ovat sujuneet hyvin viime treeneissä.

Esineruutu

• Parit esineruudut olen käynyt tekaisemassa, ja ne menee kivasti. Pari kertaa olen käynyt tekaisemassa ruudun valmiiksi Oton odottaessa autossa ja tuonut sen vaan alueen laitaan. Viimeksi oltiin vielä ihan uudessa, aika vaikeakulkuisessa maastossa ja hitsi, sehän toi sieltä kolme esinettä! Käyttää nenäänsä, etenee aika hyvin alueella, nappaa esineen ja lähtee tuomaan ja viimeisillä kerroilla on jopa tuonut parit esineet käteen asti, mikä alussa ei ollut ollenkaan selviö. Katjalta kyselin, että miten olisi hyvä merkata koiralle tehtävä, jota ollaan lähdössä tekemään. Ohjeeksi esineen haku läheltä, kun koira otettu autosta ja liivit päällä. Viimeisellä kerralla tein näin, eikä Otolla ollut sen jälkeen mitään epäselvää, että mitä sieltä ruudusta ollaan lähdössä hakemaan. Aiemmin nimittäin epäilin sen lähteneen ekoilla pistolla hakemaan maalimiestä.

TOKO

• Paikallaolon mielentilaongelmaan otettiin avuksi namialusta nameineen, joka jätettiin Oton etutassujen eteen. Tämä korjasi heti käytöstä ja nyt viimeiset kerrat edessä on ollut pelkkä lautanen ilman herkkuja. Paikallaolon jälkeen palkka laitetaan alustalle, jolta se tarjoillaan elukalle. Kaksissa viime hallitreeneissä olen jopa käynyt piilossa nopesti, eikä se ole aiheuttanut mitään ongelmaa. Otto makaa paikoillaan kuin tatti!
• AVO-luokan hyppy on aika kivassa paketissa.
• Mielentila yleisesti tehdessä on paljon lähempänä haluttua kuin vielä esimerkiksi kesällä. Ei haahuilua ja haistelua läheskään yhtä paljon. Keskittyy paremmin. Toiset koirat on melkein (siis melkein...) ilmaa.
• Tällä viikolla tehtiin häiriötreeniä, jossa toinen pallolla, makupalalla, sanallisesti harhauttaa koiraa, jonka siis tulee kuunnella käskynsä minulta. Alun kangertelun jälkeen Otto-luupäällekin napsahti kaaliin, että kuka käskee ja ketä kuunnellaan.
• Kaukoissa takapuoli pysyy maassa jo kohtuuhyvin maa-istu -vaihdossa.
• Perusliikkeet hyvässä mallissa ja ymmärretty.

PK-tottis

• Nyt on pari kertaa oltu kentällä treenimässä ja kummallakin kerralla otettu sekä jyrkkä A-este että metrinen este. Koira kiipeää ja hyppää hienosti kummankin yli edestakaisin patukan kanssa. Se selvästi tykkää näistä jutuista. Kunhan saadaan noutoa muuten varmistelua, niin en usko ylityksen kapulankaan kanssa olevan mikään mahdoton nakki.
• Eteenmenoa on otettu jokusen kerran, hyvin menee eteen (lelupalkalle) & valmistelevakin osa ollut ihan siisti ilman keulumisia, kun pari kertaa olen koittanut.

Edellä siis noita onnistumisia viime viikoilta. Sitä hinkattavaa löytyy edelleen (noutokapulan kaunis pito & vauhdin ylläpito & oikea luovutusasento), luoksetulon stoppi, seuraamisen oikealle käännökset, edelleen häiriönsieto & oikean viretilan säilyttäminen), mutta ei niistä nyt sen enempää.

Myös pari ikävämpää koirakohtaamista lenkillä on sattunut viime viikoille. Yhdellä kertaa oma koira karkasi toisen luo ja kaksi muuta kertaa toinen koira karkasi Oton luo haukkujen ja rähinöiden kanssa. Ääntä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta jokainen kerta on vaan liikaa. Natsikuri-talutinkävely on siistinyt koirakohtaamisia, eikä hihnan kanssa painamista pahempaa enää yleensä esiinny, mutta ainahan nuo tylsät koirakohtaamiset vie kehitystä taaksepäin.

Isäntä oli reissussa tässä männäviikolla, jolloin Otto käytti tilaisuuden hyväksi. Otolle on varsin selvää, että miten pelisäännöt vaihtelevat sen mukaan, että ketkä perheestä ovat kotona. Jos meitä on vaan minä ja Otto, niin sänkyyn on vapaa pääsy (kuva alla). Jos taas minä, Otto ja isäntä olemme kotona, sänkyyn on periaattessa porttikielto, mutta kutsusta saa tulla vaikkapa aamulla. Ja jos kotona ovat vain Otto ja isäntä, niin silloin porttikielto on kokonaisvaltaisempi. Ja näiden sääntöjen mukaan Otto osaa arvioida, että kenen sänkyä minäkin yönä kuluttaa. Omaansa se kyllä kuluttaa harvemmin, vaikka hienon sellaisen ostimme, sängynalus on turvallisin paikka pienen koiranpoikasen katsella unia.

Kesällä muinoin leikkasin talteen Otto-sarjakuvan, joka osui kuin nyrkki silmään. Välillä tuntuu, että seilataan tuurilla ja välillä ihan vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että kai sitä tulee treenattuakin - jopa jotain joskus oikein.

Ihan kirjoittamaan (edes O ja T -kirjaimia) Otto ei ole vielä oppinut, mutta muuten tämän viikon tokotteluista jäi ainakin osittain onnistuneet fiilikset. Tekemisen meininki on säilynyt, ja vaikka välillä on pientä ääntelyä, niin se on tuhat kertaa parempi, kuin puolittain kuulolla oleva tai puolittain innokas otus. Tiistain hallitreeneissä aloitettiin jälleen avo-hypyllä. Ensin menosuuntaan+istuminen esteen taakse, jotka hyvät. Sen jälkeen hyppy esteen takaa takaisin, sekin hyvä. Sitten ensimmäistä kertaa yritimme koko liikettä. Ensiyrittämällä Otto istui aika sivuun ja kiersi esteen, enkä itse yhtään hoksannut auttaa sitä, vaikka oli eka kerta ja vielä hankalahko kohta lähteä takaisin hyppyyn. Sen jälkeen taisimme ottaa pari toistoa, jotka olivat erinomaisia. Jes!

Kaukoissa esiintyy edelleen takapuolen nytkähtelyä maa-istu -vaihdossa. Yleensä vireen noustessa tämä alkaa esiintyä, ohjeeksi tuli koittaa, että jättää koiran ollessa suuremmilla kierroksilla käsimerkin pois. Voi auttaakin. Ja ylipäätään mustavalkoista hinkkausta, että kun takapuoli heilahtaa, niin ei palkkaa ja kun nousee siististi, niin tulee palkkaa. Ja tosiaalta, tekee istu-maahan sarjoja selkeästi pitemmällä välimatkalla ja varmistelee lyhyemmällä välimatkalla, että maa-istu -vaihdot on korrekteja. Ja sitten hyvä vinkki, kannattaa ehkä ottaa kaukoille oma jättökäsky. Ei siitä haittaa taida olla, kun kerran siinä jonkin jättökäskyn saa antaa. Aina oppii uutta.

Luoksetulo sen sijaan on murheenkryyni, tai siis se stoppi. Meidän luoksetulot ovat karanneet siihen pisteeseen, että Otto ennakoi p_a_h_a_s_t_i stoppia ja kaartaa muutenkin jo valmiiksi tötsälle, jonka luona herkku odottaa. Niinpä vaihdoimme taktiikkaa, että Ottoa pidettiin kiinni, minä kutsuin Oton luokse ollen selin siihen ja vähän ennen kuin se oli selän takana, käännyin, annoin pysähtymiskäskyn ja kun seisahtui, niin heitin pallon koiran taakse. Näitäkin se tuppasi jo parin kerran jälken ennakoimaan eli kääntyi jo valmiiksi takaisin tulosuuntaan odottamaan palloa. Plääh! Kattotaan millä keinoin saadaan rakki seisahtumaan ja pysymään vieläpä nokka oikeaan suuntaan. Tähän tosin kommenttina eiliset kotitreenit, että tehtiin muuten samalla tavalla, mutta kukaan ei pitänyt Otto kiinni. Tuli kovaa, pysähtyi ja odotti nenä menosuuntaan, että koska herkku lentää. Katsotaan ja kokeillaan siis, että millä keinoin päästään haluttuun lopputulokseen. 

Tämän viikon esineruutu updatena voisi kerrata sen verran, että kävin tekaisemassa 50mx50m alueen + neljä esinettä takarajan tuntumaan, minkä Otto sai katsella esineruudun laidalla. Nostatin kolme esinettä, jotka löytyivät aika mallikelpoisesti. Ongelmana sen sijaan on, että vaikka Otto heti esineen löydettyään nappaa sen suuhunsa ja lähtee tuomaan minulle, niin pyrkii pudottamaan esineen pari metriä ennen kuin on luonani. Tällä kertaa vaadin sen tuomaan esineen käteen asti, ennenkuin herkkupurkin kansi aukesi. Eiköhän kun noita toistaa muutaman kerran, saa otuksen ymmärtämään, että kannattaa heti suoriltaan tuoda esine perille asti. Olin erittäin tyytyväinen näihin harjoituksiin ja taisipa tuo koirakin nauttia!

Viikonlopulle olisi tiedossa taas hakutreeniä parin viikon tauon jälkeen, mikäli ohjaaja ei sairastu pahemmin syysflunssaan.